|
TERVEISIÄ LUMISESTA HELSINGISTÄ 26.11.2001
Viimeistään silloin kun ihmiset alkavat kuuntelemaan levyjämme pelkästään toisella kaiuttimella saadakseen uusia kicksejä, alkaa vissiin olla korkea aika antaa edes jotain elonmerkkejä. Viittaan tällä siis messageboardilla käytyihin keskusteluihin :o)
Kuten olen kysymys/vastaus-sivulla maininnut - on inspiraatio, ja sitä kautta motivaatio ollut aikalailla hukassa. Niin pahasti hukassa itse asiassa, että kesän jälkeen päätin lopettaa soittamisen kokonaan siihen asti, kunnes kitaraan tarttuminen ei enää tuntuisi maailman vittumaisimmalta asialta. En vain yksinkertaisesti jaksanut olla koko ajan huonolla tuulella.
Kaikilla on ollut enemmän tai vähemmän huolia ja hommia tuolla siviilielämän puolella, ja koska punaista lankaa ei ole löytynyt biisintekemiseen, on ollut täysin turhaa polttaa itseään loppuun treenikämpällä tai keikoilla. Kesän jälkeen hyvä kun ollaan edes nähty toisiamme.
Kolmisen viikkoa sitten rupesi kuitenkin heräämään pientä fiiliksen poikasta biisintekemiseen, kun sain ystävältäni Ville Putrolta yhden tekstin luettavaksi. Rupesin samantien hakemaan sointuja ja melodianpätkiä. Parin päivän päästä totesin että tästähän alkaa pikkuhiljaa syntyä biisi.
Soitin Sampolle ja sovittiin että tehtäisin siitä kaksistaan demo Sampon kotistudiossa. Kun saimme biisin valmiiksi, alettiin samantien työstämään erästä toista ideaa mikä oli alkanut pyöriä mielessä. Viikon sisällä saatiin loppujen lopuksi aikaiseksi kaksi uutta biisiä. Viikon tauon jälkeen mulla oli kolmas biisi-idea suhteellisen selvillä ja eilen saatiin sekin valmiiksi. Muutamia sanoja tosin puuttuu sieltä sun täältä mutta ei anneta sen pilata tunnelmaa. Hoidetaan ne sitten sillä kuuluisalla päätä-seinään-menetelmällä.
Tänään puhuin Mikin kanssa ja se kertoi juuri tekstittäneensä pari omaa tekelettä. Mahtavaa! Alkaa vihdoinkin tuntua siltä kun näkisi valoa tunnelin päässä.
Sovittiin kuitenkin että treenikämpälle tai studioon ei tämän vuoden puolella mennä. Yritetään sen sijaan jatkaa Sampolla demojen tekemistä niin kauan kunnes alkaa olemaan sellainen fiilis että biisejä on tarpeeksi ja ne ovat hyviä. Levyn julkaisusta en osaa enkä aio sanoa vielä mitään muuta kun että tulee kun tulee.
Yllättävän vähän on siis tapahtunut siitä kun viimeksi kirjoitin. Mainittavan arvoista on varmaankin myös Zen Gardenin siirtyminen BMG:lle, mutta se ei meidän tekemisiämme tässä vaiheessa kuitenkaan liikuta. Hynnisen Karin kanssahan tätä homma kuitenkin vielä tehdään.
Eipä tässä nyt tähän hätään muuta joten morjens.
Knipi
|