TERVEISIÄ HOLLOLASTA
01.11.2002

Erittäin mahtavaa marraskuun alkua ystävät. Aluksi pahoitteluni sivujen hiljaiselosta. Siihen on kuitenkin syynsä. Viimeisten parin kuukauden ajan on kiirettä pitänyt sen verran että levytyspäiväkirjan tai muiden vastaavien päivityksien kehitteleminen olisi pääparalle ollut aivan liikaa.

Orkesterimme viides studioalbumi rupeaa pikkuhiljaa saamaan muotonsa. Varovaisten suunnitelmien mukaan kaikki biisit on äänitetty ja miksattu marraskuun puolessa välissä, sitten vielä masterointi, kansien suunnittelu ja tekeminen. Sinkku on ilmeisesti ajateltu laittaa ulos loppuvuodesta ja levyn julkaisu alkuvuodesta 03. Tarkkaa päivämäärää en kuitenkaan osaa vielä luvata.

Hirveetä säätöä on siis ollut ilmassa viimeisten parin vuoden aikana kuten olen aikaisemminkin tainnut mainita :o) Tarkoitushan oli aloittaa levynteko heti Helsinki-Hollola-kiertueen jälkeen. Miten pärjätä ilman basistiamme Mikkoa on vaatinut hieman totuttelua, Zen Gardenin siirtyminen suuren ja mahtavan BMG:n alamerkiksi aiheutti ainakin allekirjoittaneessa "hieman" sopeutumisvaikeuksia. Ai niin ja olihan bändin sisäiset kemiatkin päin vittua. No, mutta mitäs sitä menneitä vinkumaan... Vieläkin ollaan "oikeata" basistia vailla, eikä päätöstä olla tehty miten keikat tullaan hoitamaan, mutta tulevaisuus näyttää ensimmäistä kertaa aikoihin mukavalta.

Kiitoksia kärsivällisyydestänne.

Valoa ja energiaa.
Knipi