MELODISEN POPHERKUN ALKULÄHTEILLÄ

Helsinkiläistä The Krispiesiä voi turvallisesti sanoa superkokooonpanoksi: bändin eturivissä seisovat laulunkirjoittamisen lahjan ilmeisesti jo äidinmaidossa saaneet Knipi (Egotrippi) ja Larry Crane (Lemonator). Kun vielä rytmikaksikon muodostavat Aleksi (Little Big Little) ja Heikki Tikka (mm. Kauko Röyhkä), voidaan kai puhua superkokoonpanosta. Krispiesin debyyttialbumi Solid Gold Rockstars vie kuulijansa pehmeästi melodisen popherkun alkulähteille. Annetaan Larry Cranen kertoa lisää.

Miten Krispies sai alkunsa?

- No ensinnäkin me ollaan Knipin kanssa vanhoja kavereita. Zen Gardenin Kari tiesi että meillä on kummallakin ylimääräisiä biisjeä ja se kysyi haluttaisiinko me mennä tekemään levyä. Ja totta kai me haluttiin. Sen jälkeen me ruvettiin Knipin kanssa väsäämään biisejä ja ekoissa treeneissä mun olohuoneessa syntyi heti kolme kappaletta.

Mistä teidän bändissä on kyse?

- Ideana on se, että Krispies on tosi vapaa. Me halutaan poistaa itseltämme kaikki normaalibändin paineet, tehdään vaan levy eikä edes keikkalla jos ei huvita. Tätä levyä varten me treenattiin yhteensä kahdeksan kertaa ja nyt se on jo valmiina.

Miten se niin helposti kävi?

- Varmaan se johtuu siitä, että kaikilla on hirveästi soittokokemusta ja että meillä synkkaa muutenkin hyvin keskenään. Meidän ryhmä keskittyy enemmän siihen biisiin kuin soittamiseen, ettei ajattele sitä omaa soittamista minään suorituksena vaan osana sitä biisiä. Tärkeää on myös se, että meidän rytmikaksikko toimii, koska se on koko jutun sydän. Kitarat ja muut on vaan kuorrutusta; jos rytmiosasto ei toimi, on ihan turha yrittää yhtään mitään. Mä oon erittäin tyytyväinen tohon levyyn, sen moodi on hirveän rela ja miellyttävä, se on sellainen kesäinen piknikkilevy.

Mihin lokeroon tyrkkäisit Krispiesin?

- Äh, en mihinkään. Omasta bändistä on niin vaikea sanoa yhtään mitään eikä lokerointi muutenkaan ole kovin mielekästä.Krispies perustuu siihen, että on vaan hyvä biisi joka sitten soitetaan. Me kutsutaan meidän bändiä hyvien biisien kaatopaikaksi, tehdään biisejä vaan rakkaudesta musiikkiin. Krispiesin musiikki on täysin päämäärätöntä ja omalla tavallaan hirveän retroa. Ei ole tarkoitus mullistaa mitään tai olla mitään ihmeellistä, perusarvot vaan kunniaan. Me ollaan mun mielestä kauhean mainstreamia; meidän materiaali voi ainakin periaatteessa miellyttää kaikkia. Se on jotenkin niin harmitonta ja rentoa.

Lyriikat?

- No siellä on muutamia ihan täysin hulabaloo-juttuja, mutta enimmäkseen ne on ihmissuhdetarinoita. Levyllä on onnea, kaipuuta, rakkautta ja menestystä, ihmissuhteen koko spektri.

Teidän biisit on väärällään laulustemmoja, mikä niiden merkitys on?

- Ne istuu siihen vaan niin luontevasti. Meistä kolme laulaa mielellään ja me myös roudattiin frendejä studioon hauskaa pitämään. Monet biisit vaan huutaa sitä että 'tähän pitää saada hienoja stemmoja'.

Sulla taitaa olla aika hektinen tahti laulujen tekemisessä?

- Joo mä teen ihan hirveästi biisejä, Lemonatorin seuraavalle levyllekin on jo parikymmentä valmiina. Ei sitä ajattele sen kummemmin, niitä vaan tulee laidasta laitaan. Välillä miettii että 'mitähän mä tälläkin biisillä teen, täytyy varmaan perustaa joku bändi että voi soittaa tämänkin biisin'.

Rokkitähtiunelmat?

- Sitettä tekee himassa ä toivoo vaan että pystyisi tekemään tällä elantonsa. Onhan se kivaa ja imartelevaa kun ihmiset kehuu. Mutta lähtökohta koko jutulle on se, biisin ja nauttii siitä ihan hirveästi, saa siitä ultimaattiset kicksit.

Näkeekö Krispiesiä keikalla?

- Tammikuun lopun levynjulkaisukeikan lisäksi me tehdään helmikuussa näillä näkymin neljä keikkaa eri puolilla Suomea. Siitä on niin pitkä aika kun viimeksi on päässyt soittamaan livenä ja vielä menee pitkä aika siihen, kun Lemonatorin seuraavat keikat on. Sen vuoksi hinkuaa lavalle aivan hirveästi. Ja noiden jätkien kanssa on niin hauska soittaa että sitä tilaisuutta ei viitsi jättää käyttämättä.

Teksti: Jouni Tamminen