![]() |
||||
![]() Egotrippi odottelee maailmanloppua iloitenKaista, 18.10.2008
”Pilkettä silmäkulmassa” tuumaa Egotripin Knipi yhtyeensä uuden levyn nimestä. Vaikka aina uuden levyn julkaisu jännittää, niin 15-vuotiaana tunnelma levyä tehdessä on kuitenkin lopulta vapautunut. Egotrippi on ehtinyt kokea urallaan 10 vuoden nousukauden ja sitten saanut nauttia suosiosta, jollaista jokainen artisti tavoittelee levyjä julkaistessaan. 15 vuotta on kulunut ensimmäisestä keikasta eli paljon on tarinoita miehillä jälkipolville kerrottavanaan. ”15 vuotta on kyllä aika pitkä aika ja sitä itsekin ihmettelee tätä. Näin sen sitten kaiketi pitikin mennä ja tätähän sitä on luotsattu alusta alkaen, vaikka aluksi Mikin (Kauste) kanssa ehdittiin aloittamaan hevillä jo aikaisemmin.” Egotripin fanikatras on ollut heidän mukanaan aina. Ei niin suurena kuin nykyään, mutta se sellainen sopiva ryhmä on löytänyt tiensä bändin keikoille ja pitänyt uskon yllä. ”Faneja on kiittäminen siitä, että olemme tässä ja nyt. Matkustaja-levyä ennen meillä oli se hetki, että mietittiin tosiaan oliko tää Egotripin tarina nyt tässä. Se on ainoa hetki, kun olemme harkinneet luovuttamista, mutta kun siitä päästiin yli, niin voi vain olla onnellinen, kun ei silloin lopetettu.” Maailmanloppua odotellessa käydään 70-luvulla ”Niin... Maailmanloppua tässä odotellaan ja kun sitä on nyt niin paljon liikkeellä, niin pitihän sitä kantaa kortensa kekoon. Ei, vaan pilkettä silmäkulmassa pitää olla.” Maailmanloppua odotellessa kuulostaa rouheammalta ja hauskalta ainakin soittajan kannalta. Knipi myöntääkin, että sai päästää itsensä valloilleen. ”Tajusin silloin Ipanapa-levyä tehdessä, että soittamisessa voi olla leikkimielinenkin ja kaiken ei tarvitse olla niin kuin on ollut. Ei se tästä ja Mies räjähtää ovat sellaisia biisejä, joista tulee hyvälle tuulelle, vaikka ei olekaan kyse huumoribiiseistä. Pienen virneen voi pitää tekemisessä, kun voi kikkailla sovituksen ja sanoituksen kanssa.” Levyllä on paljon 70-lukulaisia vaikutteita ja tuntuukin, että Pepe Willberg on saanut manttelinperijän. ”Se on totta, että sieltä jostain vaikutteita tulee, mutta kun teimme levyä, niin se ei ollut tietoista. Se vaan tuntui sitten luonnolliselta kehitykseltä. Soundi on orgaaninen, suurin osa kappaleista on ilmavia ja pyrimme olemaan täyttämättä kappaleita liikaa. Nyt kolme kitaraa ei tee samaa juttua, vaan kaksi tekee aivan eri asioita.” ”Ja kiitos vaan Pepe Willberg -vertauksesta. Se on suuri kunnia.” Hyvästi naiset Kuka on se, joka sai naisista ja kaikesta tarpeekseen, sillä aika monissa kappaleissa on äijäilyä? ”Hahahaa... Mikki ei ole nyt puolustamassa tekemisiään. Hyvästi naiset on minun mielestä Mikin paras sanoitus ikinä ja siinä sanotaan pienellä virneellä asiat tosissaan.” Pöytäseurueeseen liittynyt Anssi Maasalo komppaa Knipiä. ”Kyllä mäkin ensin ajattelin, että nyt meistä tulee puppelipoikia ja kaikki naiset kaikkoavat, mutta eihän se sitä ole, vaan sanoitus antaa vaan todella hauskan kulman aiheeseen.” Sanoituksissa on samanlaisia teemoja muutenkin. ”Häälaulu ja Hyvästi naiset ovat tietynlainen pari tällä levyllä. Häälaulua tein jo 2002 ensimmäisen kerran, mutta tämä nauhoitettu versio on kolmas eikä sillä ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.” Kun sanat ovat oivaltavan virnisteleviä, niin oliko teillä normaalia hauskempaa studiossa? ”Alku oli kaikkea muuta kuin hauskaa aluksi, sillä meni varmaan puoli vuotta, että saatiin aikaiseksi mitään. Se oli mulle hyvin mustaa aikaa, kun mitään ei saanut tehtyä. Lopulta Valssi ja Huhtikuu syntyivät ja Ei se tästä sitten heti perään. Oltiin jo varauduttu siihen, että ei tämä tänä syksynä valmistu, mutta lopulta olikin todella helppoa ja mukavaa tehdä tämä levy.” Knipi ei myönnä, että hidas lähtö olisi johtunut muista projekteista, kuten biisinkirjoituksesta Irinalle tai muille artisteille. ”Mun päätehtävä on Egotrippi eikä sen yli mikään mene.” Matkustaja käänsi suunnan Egotripille 2000-luku on ollut hienoa aikaa, sillä Matkustaja-albumilla miehet tekivät kaiken toisin ja yllättivät itsensäkin. Kokeilu palkittiin ja nyt yhtye saa tehdä mitä haluaa. ”Ei tässä kyllä ole jarruteltu enää, sillä Matkustaja oli levy, jonka jälkeen kaikki on ollut helpompaa. Olihan niitä pilkahduksia ennenkin, mutta kun Matkustaja, joka oli täynnä ikäänkuin meidän entisten b-puolien kaltaisia biisejä, menestyi, niin se tuntui aivan mahtavalta. Silloin me tajusimme, että voimme tehdä mitä vain. Tietenkin tiedämme, että Maailmanloppua odotellessa -levylläkin on jälleen yllättäviä käänteitä ja joku repii pelihousunsa, mutta tärkeintä on, että voimme olla itse tyytyväisiä tekemäämme.” Anssi Järvinen |
|
|||
|
||||