EGOTRIPPI ON 10-VUOTIAS

Kotimaisen rockin väriläiskä, Egotrippi, saavutti viime syksynä kymmenen vuoden iän. Alkuvuonna 2003 yhtye julkaisi levyn Matkustaja ja sen ensisingle Älä koskaan ikinä on soinut radiossa ahkerasti. Egotripin biisit tekee pääosin kitaristi Knipi sekä laulaja Mikki. Poikkitela päätti jututtaa heitä.

Olette helsinkiläisbändi ja viime vuonna soititte viisi kertaa Turussa. Turkua aina mollataan. Mitä mieltä olette Turusta?
Knipi: "Kyllä ihan oikeassa ollaan, Turku on ihan paska paikka. (naurua) No ei, Turku on mahtava kaupunki."
Mikki: "Turku on iso kaupunki. Sen aina huomaa, että täällä on paljon nuorisoa ja opiskelijoita ja meininki keikoilla on ollut sen mukaista."

Egotrippi on 10-vuotias ja ensimmäinen levy tehtiin yhdeksän vuotta sitten. Miltä tuntuu kuunnella sitä nyt?
K: "Ei ole hirveästi tullut kuunneltua, kun ei mielellään jaksaisi kuunnella mitään omia juttuja. Mutta mä olin positiivisesti yllättynyt, kun me katsottiin meidän ensimmäistä keikkavideota, kun ei se ollut yhtään niin paska. Mä oletin, että me oltais oltu ihan helvetin huonoja."

Hevimiehet löysivät Beatlesin

Alun perin teidän lähtökohtana oli soittaa heviä. Miten musiikki lopulta muuttuikin letkeäksi poprockiksi?
K: "Toi hevijuttu oli jo ennen ekaa levyä, että me tehtiin jo monta vuotta sitä ennen muodonmuutos."
M: "Me oltiin armottomia trash- ja speedmetalfaneja ja treenikämppämatsku oli sitä luokkaa; Metallicaa, Anthraxia, Megadethia ja Testamentia. Mutta sen jälkeen me löydettiin Beatles!"
K: "Mä itse löysin Policen ja sitä kautta alkoi kiinnostaa tehdä muunlaista musiikkia. Beatles on aina ollut sydämessä enkä mä ole koskaan sitä hylännyt."

Te olitte aika noviiseja ensimmäisen levyn aikoihin. Mikä oli olennaisin ero, kun alettiin työstää Superegoa?
K: "Ensimmäisen levyn kohdalla meillä oli sellainen olo, ettei siitä tullut sen näköinen kuin me haluttiin. Superegon kohdalla haluttiin kokeilla kaikkia rajoja. Niinpä me esimerkiksi käytettiin mielettömiä aikoja kitarasaundien etsimiseen ja äänitettiin mitä kummallisemmissa paikoissa."
M: "Ehkä se toinen levy oli opettelemista. Eka levy vaan suhahti nopeasti ohi, kun oltiin niin noviiseja."
K: "Lisäksi vasta toisen levyn aikoihin meidän bändi alkoi muotoutua. Kun ekan levyn jälkeen meidän kosketinsoittaja lähti, niin sen jälkeen meistä tuli selkeämmin kitarabändi."

Superegolle on ominaista positiivisuus. Sitä seurannut Alter ego on sävyltään melankolisempi. Oliko se selkeä vastareaktio Superegolle?
M: "Mä sanoisin ennemminkin, että Alter ego oli tunnelmaltaan yksiselitteisempi."

Missä määrin vaikutti se, että oli miehistönvaihdoksia?
K: "Ei sitä oikein osaa hahmottaa, koska Pide (rumpali, toim. huom.) lähti jo ennen Superegon julkaisua ja Aakku (basisti, toim. huom.) oli mukana noin puolessa Alter egon demoista ennen kuin lopetti."
M: "Kaikki muutokset ovat kuitenkin osoittautuneet hyviksi näin jälkikäteen tarkasteltuna. Remmiin on astunut aina hyvä soittaja ja meillä on ollut hyvää onnea miehistönvaihdoksissa."

Alter egon jälkeen tuli sitten Helsinki-Hollola, joka on ehkä Egotripin rokahtavin levy.
M: "Helsinki-Hollolalla yksi ajatus oli, että täytyy tehdä sellainen "ultimate-powerpop" -kitaralevy. Ne jotkut biisit on viety hyvin äärimmilleen siihen suuntaan ja siellä jyrää aika isot kitarat."
K: "Mulle Helsinki-Hollola oli selkeä vastareaktio Alter egolle. Mua alkoi jossain vaiheessa nyppiä, kun oli niin vaikeita biisejä ja halusi vaan mättää menemään. Mulla Helsinki-Hollolan lähtökohtana oli selkeästi, että pääsee riehumaan lavalle."

Matkustaja on hyvin erilainen, jos sitä vertaa koko sitä edeltävään tuotantoon. Mikä siinä oli edeltäjiinsä nähden erilaista biisien tekemisestä lähtien?
M: "Yksi ajatus oli olla mahdollisimman monipuolinen ja siihen suuntaan veti se, että me ei enää biisientekovaiheessa toimittu samalla tavalla bändinä kuin aikaisemmin. Me ei harjoiteltu biisejä viimeiseen asti kuntoon treenikämpällä, osaltaan siksi että Mikko (basisti, toim. huom.) oli jo lähtenyt. Biisejä sovitettiin vapaammin ja niitä kasattiin pikkuhiljaa. Jokaisen kappaleen täytyi olla ehjä sävellyksellisesti ja sanoituksellisesti. Knipi ja mä tehtiin kappaleita kotona irrallaan toisistamme ja niiden kappaleiden piti seistä yksinään ja toimia akustisesti. Eli bändin sisäinen työtapa muuttui, mikä vaikutti saundimuutokseen."

Nykyinen linja vetoaa vanhempaankin väkeen.
M: "Joo, nyt on tapahtunut selkeä muutos. Mulla on tästä hyvä esimerkki, nimittäin mä pelaan salibandyä jengissä ja jengiläiset valittaa, että niiden vanhemmat tietää niitä enemmän meidän bändin tekemisistä."

Luovuuden lähteillä

Te kaksi teette Egotripin biisit ja toimitte luovuuden varassa. Minkälaisena te koette luovuuden biisien tekemisessä?
M: "Mulle luovuus on sitä, että antaa aikaa sille tekemiselle, että niitä asioita alkaa tulla itsestään ulos. Mun mielestä kaikilla ihmisillä on luovuuden lahjoja johonkin suuntaan. Mutta jos ei ole koskaan aikaa pysähtyä ja harjoittaa niitä, niin luovuuttaan ei välttämättä löydä koskaan."

Mikä teille on tunteiden merkitys luovuuden kannalta?
M: "Tekovaiheessa on hyvin tunteellisessa tilassa. Jos ei pysty siihen, niin ei todennäköisesti saa itsestään mitään ulos. Pitää jollain tavalla päästä sellaiseen herkkään tilaan. Tunteiden merkitystä ei voi kovin rationaalisesti analysoida, mutta todennäköisesti ne asiat, jotka kuulostaa hyvältä, tulee tunteesta."

Pyrittekö te operoimaan tunteen vallassa sitä hyväksikäyttäen?
K: "Tottakai. Jos biisissä on joku tunne tai tunnelma, niin sitä pyrkii korostamaan niin paljon kuin mahdollista, että se myös välittyy muille."

Mikä merkitys teidän omien tunteiden kannalta on sillä musiikilla, jota te itse kuuntelette?
K: "Kyllä sitä aina pyrkii kuuntelemaan sellaista musiikkia, millaisessa tunnetilassa sattuu olemaan."

Helpottaako se tunnetilojen käsittelyä?
M: "Sen voi ajatella niin, että se edesauttaa tiettyjen tunteiden pintaan nostamista."

Omaa Sgt. Peppersiä odotellessa

Pystyttekö te ikinä pysähtymään ja nauttimaan saavutuksistanne vai mietittekö aina vain uusien biisien ja levyjen tekemistä?
K: "Pakko on uusiutua koko ajan, kun ei haluaisi kiertää soittamassa pelkkiä samoja biisejä. Kyllä se jossain takaraivossa aina on, että pitäisi tehdä uusia biisejä, että tulisi uusi levy, että pääsisi taas rundaamaan…"
M: "Siinä vaiheessa, kun levy tulee ulos, huokaisee helpotuksesta, mutta parin kuukauden päästä alkaa syyhyttää, että pitäisi saada taas jotain tehtyä. Se onnellisen seesteinen ajanjakso ei ole kauhean pitkä. Toisaalta kuitenkin keikkailu on sikäli hengähtämistä, että silloin ollaan irrallaan luovasta työstä."

Pystyttekö miettimään omaa tuotantoanne niin, että "tämän mä oon saanut aikaiseksi kymmenessä vuodessa"?
K: "Aika harvoin istuu alas ja katsoo omia levyjään, että 'no niin, nyt vois painua eläkkeelle'. Mä uskon, että meillä kaikilla on sellainen olo, että se oma 'Sgt. Peppers' pitää vielä tehdä. Sä oot aina vaan niin hyvä kuin sun viimeisin biisi."
M: "Ja muutenkin kaikilla on sellainen olo, että me pystytään vielä parempaan. Niin kauan kun on se ajatus, jaksaa olla luova."

Lopuksi todettakoon, että Jonny Greenwoodin (Radioheadin kitaristi, toim. huom.) soololevy sai Soundissa viisi tähteä.
M: "Hyvä Jonny!"
K: "Kuka on Jonny Greenwood?"

Teksti: Altti Rannikko