![]() |
||||
![]() EGOTRIPPI MOULAA JA VÄHÄN KEILAAKINMesta.net 16.01.2001 16:07
Moulaa! Oikeammin "moolah" on amerikan slangia ja tarkoittaa käteistä. Se on myös Egotripin uusimman tuplalevyn nimi. Tässäpä olikin riittämiin aihetta istahtaa kitaristi-Knipin kanssa helsinkiläisen funkkiskahvilan pöytään jutustelemaan uudesta levystä ja vähän muustakin. Kyse on siis cover- ja "ylijäämäbiisejä" sisältävästä tuplalevystä. Mistä syntyi idea julkaista Moulaa!-levy? - No vähän varkain tuo idea syntyi. Meillä oli alunperin tarkoitus julkaista noi biisit ainoastaan netistä tilattaviksi. Mutta kun päätettiin julkaista vielä tuplalevy, niin idea rupesi hahmottumaan. Meiltä kyseltiin paljon sinkkujen b-puolina julkaistujen biisien perään, niinpä tälläinen kokoelmahässäkkä tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Tästä löytyy nyt sitten kaikki julkaisemamme biisit, joita ei ole millään pitkäsoitolla mukana. Uudella levyllä egokäsittelyn saavat mm. Pepe Willbergin ja Kirkan tunnetuksi tekemät kappaleet. Pitääkin kysyä, että alensiko viimevuotinen iskelmäbuumi kynnystä julkaista kyseisiä kappaleita? - No...eipä ainakaan tietoisesti, niin ja tuo Jos Sä Lähdet Pois -kappale on äänitetty jo vuonna 1998. Ja taas tuo Leijat-biisi nojaa enemmän siihen alkuperäiseen Simon Dupree & Big Soundin versioon kuin Kirkan, ja se ei ole mun mielestä iskelmää vaan psykedeelistä poppia. - Mulle on tullut vähän kirosana tuosta iskelmä-sanasta ja just sellaisesta iskelmämusasta kuin vaikka nyt Syksyn Sävel -kilpailuissa taas kuultiin. Sellaista mä en pysty sietämään. Mut jos ajatellaan vaikka jotain Pepe Willbergiä, niin sehän on tehnyt äärettömän tasokasta kamaa silloin 70-luvulla. Levyn avausraitana kuullaan Viiniä! Malja marttyyreille -kappale, joka löytyy myös Tuomarin todistajat -kiekolta, jolla eri artistit esittävät versioitaan Tuomari Nurmion biiseistä. Sitä kun kuuntelee, niin välittyy sellainen fiilis, että olette erityisesti panostanut Viiniä! Malja marttyyreille -raitaan. - Tottakai ja tietty muutenkin panostetaan kaikkiin julkaistaviin biiseihin. Mutta kyllä tuo Tuomarin juttu oli vielä erityisesti sellainen et haluttiin näyttää. Siinä mielessä se on kuitenkin helvetin rento biisi, et me vedettiin jo toinen otto nauhalle. Eikä sitä loppujen lopuksi treenattukaan hirveästi. Edellisenä päivänä käytiin rakennejutut läpi. - Itse biisi me äänitettiin soundchekin aikana ja meille tuli heti sellainen fiilis et nyt meni tosi hyvin. Soittaessamme sitä purkkiin rumpali Sampon tytär, joka oli silloin vuoden ikäinen, istui äänittäjän sylissä ja kun se huomas et isi hakkaa rumpuja niin se alkoi itkemään heti. Ja Siiri-tyttö itki sitten koko kappaleen ajan ja katto kun me soitettiin rokkia. Ehkä se on just sen takia vähän nopeampi alkuperäistä kun me jouduttiin kattelee pikkutytön kyynelehtimistä koko biisin ajan. Mikin lauluun mä oon vielä ihan helvetin tyytyväinen. Mää vähän "spennasin" sitä ja sanoin, et ajattele nyt et se on sentään Tuomari Nurmion kappale. Vielä pitää heittää yksi cover-aiheinen kysymys. Levyltä löytyy parikin versiota Nylon Beatilta. Kätkeekö Egotrippi sisäänsä varsinaisia naikkari-faneja? - No ei nyt ihan voi sanoa, et me ostettais kaikki...tai itseasiassa mä oon ostanu niitten kaikki levyt. Mut se Nylon Beatin eka levy oli meille se juttu. Kuunneltiin sitä yksi kesä keikkabussissa. Siihen kesään liittyy vielä paljon hyviä muistoja, kierrettiin silloin bändin kanssa ekaa kertaa kunnolla ympäri maata. Ja Nylon Beat raikasi stereoista. - Kyllä mä tykkää niitten kolmannestakin levystä. Siinä on sellaisia biisejä, joita voisi kuvitella coveroida levyllemme. Varsinkin Ainut jonka sain -kappaleesta, se on ihan vitun hieno. Mä voin kyllä ottaa vastuun meidän bändin cover-valinnoista aika pitkälle. Kun oon niin helvetin kärsimätön, niin mä en kestä hetkeäkään istua paikoillaan, jos ei oo mitään tekemistä. Sitten kun ollaan oltu studiossa missä joutuu odottelee tuntikausia, niin mä oon sitten kelaillu näitä cover-juttuja. - Onneksi Hollolassa, missä nauhoitettiin meidän edellistä levyä, oli toinenkin paikka missä pystyi äänittämään. Tais olla Skele, joka ehdotti jo viisi vuotta sitten että tehtäis Leijat-biisi. Nyt se sitten onnistu ja oli hyvä kun studiossa tapahtui kokoajan ja meillä oli vielä tosi luova vaihe päällä. Tuota kansilehtiötä selatessani huomasin, että parin biisin äänityksiä on tehty myös Skelen olohuoneessa. Teettekö paljonkin demoäänityksiä kotioloissa? - Skele omistaa sellaisen kasiraitamankan, joka on ihan äärettömän hyvä vehje. Sitten kun Skele löyti tosi hyvän ja halvan mikrofonin vielä jostain reissultansa. Niinpä me ollaan nauhoiteltu lauluosuuksia ja päällekäisraitoja demonauhoihin Skelen kämpässä. Neljännen levynsä julkaissut Egotrippi oli uransa alussa enimmäkseen naispuolisen yleisön suosikki. Nyt kun on nähnyt keikkojanne niin näyttää, että miehetkin diggaisivat teitä entistä enemmän? - Joo, en tiedä mistä johtuu, mutta kyllä Alter Ego -levyn aikoihin meitä kävi gimmat enimmäkseen kattomassa. Nyt on sitten tullut miesyleisöä kattoo keikoille enemmän. Ja netin kautta kysellään skittajuttuja ja efekteistä ynnä muusta joskus keikan jälkeen. Taidatte siis olla taitavien soittajien maineessa? - Näin mä oon kans ymmärtänyt. En mä pidä meitä silleen virtuooseina. Mutta kyllä mä pidän ja oon ylpeä meidän yhteissoitosta. En ajattele, että itte olisin hyvä soittaja, mutta mä oon hyvä meidän rytmiryhmässä. Haastattelun musiikilliset elementit on jo käsitelty, mutta koska Mesta.netin toimittajalla ja Egotrippi-yhtyeellä on yhteinen harrastus, on pakko jatkaa yhdellä kysymyksellä: kuka onkaan Egotripin mestarikeilaaja? - Nyt kun mä mietin niin mä vedin viimeksi aika törkeen hyvät tulokset, mut kyl Mikki on kieltämättä paras. Pitäs ottaakin kohta uusiks matsit. Loisto laji, mä diggaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen Knipi paljastaa pohjimmaisen syyn keilailun kiehtovuuteen: - Siinä vasta onkin hyvä tapa yhdistää urheilu ja dokaaminen. Voi näitä rokkareita. JH |
![]() Uusi albumi
Maailmanloppua odotellessa kaupoissa 8.10. Tilaa albumi Lataa albumi |
|||
|
||||