![]() |
||||
![]() MOULAA, SANOO KNIPIAktivist maaliskuu 2001
Egotripin Knipi hörppää kahvistaan ja kertoo, että idea b-puolikokoelman julkaisemiseen oli syntynyt jo aikoja sitten. Tammikuun alussa oli hyvä sauma julkaista kokoelma.
Egotrippi on ollut kesän lopusta asti keikkatauolla, ja yhtyeen jäsenet ovat yrittäneet viettää normaalia arkielämää.
Moulaa! -kokoelmalle on koottu bändin omien b-puolien lisäksi covereita. Knipi ottaa niistä auliisti vastuun.
Varsinaista sinkkukokoelmaa saadaan vielä odottaa, Knipi ilmoittaa haluavansa tehdä vielä pari levyä ennen sitä.
Kokoelman ykkös-cd:lle on koottu valikoima covereita, joista huomio kiinnittyy mm. ennalta julkaisemattomaan Nylon Beat coveriin Satelliitti irrallaan ja Cliftersin Hyvään boreeseen. Niiden lisäksi levyltä löytyy myös kappale Jos sä lähdet pois. Kappalehan on alunperin Chicagon käsialaa. "Idea lähti siitä, kun me kuunneltiin aika paljon Pepe Willbergiä keikkareissuilla. Erityisesti Sampo, meidän rumpali on hirveä friikki. Sitten mäkin innostuin uudestaan Pepe Willbergistä ja me ruvettiin miettimään, että tosta Jos sä lähdet pois -biisistä olis aika kiva tehdä coveri." Asia jäi hautumaan, ja sitten Alter Ego -levyn sessioissa tarjoutui sopiva tilaisuus. Tuottaja Kalle Chydeniuksen ollessa Tampereella käymässä yhtye soitti Lemonatorin Lasse Kurjen paikalle valvomaan äänityksiä ja soitti biisin Posteljooni-sinkun b-puolelle. Poikkeukselliset verkkosivut
Bändi on parasta aikaa uusimassa verkkosivujaan, joiden visuaalisesta ilmeestä vastaa Knipi. Suunnitelmissa on laittaa live-pätkiä ja mp3:sia verkkoon. Egotripin sivut kertovat nykyiselläänkin yhtyeen avoimesta suhtautumisesta faneihinsa. Massiiviselta saitilta löytyy informaatiota joka lähtöön, Knipin ja Skelen laajasta historiaosuudesta keikkapäiväkirjoihin ja viesteihin. Knipin mielestä jokaisen bändin pitäisi ylläpitää omia sivujaan. "Se on aivan oleellista. Itsehän sä olet vastuussa siitä mitä susta julkaistaan. Se on myös hyvä keino pitää fanit yhdessä paikassa, ja antaa niille jotain mitä ne ei saa lehdistä." Teksti: Otto Talvio |
![]() Uusi albumi
Maailmanloppua odotellessa kaupoissa 8.10. Tilaa albumi Lataa albumi |
|||
|
||||